esteettömyys & palvelumuotoilu
Kideve Elinkeinopalvelut on Kittilän kunnan elinkeinotoimen yksikkö. Kideven tavoitteena on vahvistaa alueen kilpailukykyä ja kehittää Kittilän seutua. Esteetön matkailu on tärkeä alueen kilpailukykyä nostava teema.
Toteutin ja vedin puolen päivän mittaisen koulutuksen esteettömästä matkailusta. Koulutuksen kolme pääteemaa olivat esteetön matkailu ilmiönä ja sen liiketoimintapotentiaali, rakennetun ympäristön esteettömyyden perusteet sekä konkreettiset askeleet ja vinkit esteettömämpien palveluiden kehittämiseksi. Koulutuksessa käytiin myös detaljitason esteettömyyttä pintapuolisesti esimerkkien avulla, jotta osallistujilla olisi mahdollisuus aidosti hahmottaa, mitä kaikkea esteettömyys on sekä myös mitä se ei ole.
Koulutuksen lisäksi tilaisuudessa työskenneltiin työpajamuotoisesti siten, että osallistujat saivat lopulta suunnitella omaan liiketoimintaansa karkean esteettömyyssuunnitelman.
Marianne Hietalahti, Kideve Elinkeinopalvelut, Kittilän kunta
Osallistujien palautetta tilaisuudesta